Katso tästä joulun, ja vuodenvaihteen info – viimeiset laskutustilaukset, aukioloajat ja tilaaminen jouluksi!

Lue tästä, miten avaruudellista hahmottamista voi harjoitella!

Lisää kirjoituksiamme

Avaruudellinen hahmottaminen: Rakennellaan ja opitaan!

Avaruudellisen hahmottamisen harjoittelu kannattaa aloittaa varhain: paras herkkyyskausi harjoittelulle on alle kouluikäisenä, mutta myöhempikin harjoittelu on hyödyllistä, varsinkin jos kärsii avaruudelliseen hahmottamiseen liittyvistä vaikeuksista.

Avaruudellisen hahmottamisen harjoittelu kehittää loogista päättelykykyä, oman kehon ja tilan hahmottamista, symmetriantajua ja motorisia taitoja. Nämä taidot ovat tärkeitä paitsi arkielämässä, myös esimerkiksi matematiikan sisältöjen oppimisessa ja kokonaisuuksien hallinnassa.

Monipuolisesti erilaisia harjoituksia

Harjoittelun keskiössä ovat erilaiset piirustus- ja rakentelutehtävät. Kannattaa aloittaa helpoista viivapiirustuksista ja kaksiulotteisista kuvioista ennen kuin siirtyy kolmiulotteiseen maailmaan. Vaikeutta voi lisätä mittakaavaeroilla ja monimutkaisemmilla kuvioilla.

Harjoittele näillä:

VENNY1&3 -materiaalissa on ohjeet kolmiulotteisen harjoittelun tukemisesta.

Rakentelua voi tehdä oman mielikuvituksen mukaan, kuvallisesta tai konkreettisesta mallista sekä suullisten ohjeiden mukaan, jolloin rakennelman kuvaileminenkin on omanlaisensa harjoitus. Jos mallikuvat loppuvat kesken, voi rakentaa erilaisia kuvioita ja näpsiä niistä valokuvia.

Aloita helpoista tehtävistä

Aluksi rakennellessa kannattaa käyttää saman värisiä ja kokoisia palasia. Vähitellen mukaan voidaan tuoda eri värejä ja eri kokoja. Eri kokoisilla palikoilla voidaan myös harjoitella mittakaavan hahmottamista: Mallikuvio voidaan rakentaa pienemmillä palasilla, jonka jälkeen samanlainen rakennelma pitää rakentaa suuremmilla palasilla.

Jaa tehtävä osiin

Tehtäviä kannattaa jakaa osiin, eli palastella, jolloin yksittäisiä osasia ratkaisemalla saadaan laajempi kokonaisuus ratkaistuksi. Rakentelukuutioilla työskennellessä voidaan miettiä esimerkiksi:

  • Minkä värisiä kuutioita tarvitsen tämän kuvion rakentamiseen?
  • Miten monta tietyn väristä kuutiota tarvitsen?
  • Mistä rakentaminen kannattaa aloittaa?
  • Onko rakennelmassa osia, joita en näe?
Palastelua – kuvituskuva kirjasta Matikkaa lapsen kanssa

Palastelusta voit lukea lisää Matikkaa lapsen kanssa -kirjasta!

Kaikki ei näy päältä päin

On myös aina hyvä miettiä, onko kuvassa osia, joita ei kuvassa näe? Esimerkiksi minkä värinen rakennelma on toiselta puolelta? Kuvan sommittelu onkin yksi tapa lisätä vaihtelua rakenteluun: kaksi oppilasta voi rakentaa hyvin erilaiset lopputulokset samasta mallista, riippuen siitä, miten he ovat sijoittuneet malliin nähden.

Harjoittele muistia ja kuvailemista

Muistista rakentaminen on hauska ja hyödyllinen harjoitus. Vie malli toiseen huoneeseen. Käy katsomassa sitä, yritä painaa sen yksityiskohdat mieleesi ja palaa omalle työpisteellesi rakentamaan mahdollisimman tarkka kopio mallista. Yritä rakentaa kuvio kerralla tai mahdollisimman vähillä vierailuilla mallin luokse. Useamman rakentajan kanssa tästä voidaan tehdä kilpailu, jossa jokaisesta vierailusta mallin luo saa virhepisteitä, kuten myös virheistä lopullisessa rakennelmassa.

Rakentaminen kuvailun perusteella on harjoitus sekä kuvailijalle, että rakentajalle. Kuvailija näkee mallin ja kertoo mitä näkee, rakentaja yrittää ymmärtää kuulemansa ja noudattaa ohjeita mahdollisimman tarkkaan.

Muisti ja kuvailutehtävät voi myös yhdistää: Malli viedään erilliseen huoneeseen, jossa kuvailija käy tutustumassa siihen. Sitten kuvailija ja rakentaja kohtaavat mallin ja rakennelman puolivälissä, jossa kuvailija kuvailee, miten hän muistaa mallin. Rakentaja palaa paikalleen, ja yrittää kuvailijan ohjeista muistamansa perusteella rakentaa mahdollisimman lähellä mallia olevan rakennelman

Anna tilaa mielikuvitukselle 

Rakennellessa kannattaa välillä heittää mallit ja ohjeet kaapin pohjalle, ja rakennella oman mielikuvituksen mukaan. Syntyykö palasista jokin eläin, rakennus tai kulkuneuvo, vai jotain aivan muuta? Rakentelija voi keksiä rakennelmalleen käyttötarkoituksen, kertoa sen kuvitellusta historiasta tai kehittää sitä eteenpäin.

Kolmiulotteinen rakentelu on hyvä tapa yhdistää huvi ja hyöty!

Tämän sivun lomakkeita suojaa Google reCAPTCHA , johon vaikuttavat Googlen yksityisyyden käytännöt  ja palveluehdot.

Ellinkauppa tiedottaa!

Kalasataman myymälä palvelee Ma-Pe klo 9:00 - 16:30

Valmistellaan toimitustapoja